maanantai 31. tammikuuta 2011

värikollaasi: ihon värit



Hupsista olipa vaikea saada järkevältäja  kauniilta näyttävä kollaasi väreistä. En ole aiemmin tänne haasteeseen osallistunut. Onnistuinkohan? No jatkan blogissa Sri Lankan kuvillani ja Bentota Beachin hulpealta rannalta. Kuvan nimi on yksinkertaisesti Rannalla

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

mustavalkomaanantai : Muoto

Mustavalkomaanantain haasteena on muoto. Minä löysin Sri Lankan kuvista nämä muodot. Kuvat olen  otettanut Nuwara Eliyassa hotellin alueella, jossa pensaita oli leikattu moneen muotoon...





ja täältä löytyy muiden muodot

lauantai 29. tammikuuta 2011

Numerohaaste:auton rekkarin numerot

Numerohaasteessa piti löytää kuvat jotka kertoisivat autosi rekisterinumeron. Hirveetä minä en muistanut numeroita, piti oikein ikkunasta kurkata. Ja vielä löytyi käsittelemättömiäkin kuvia Sri lankasta, joista sain tämän koottua. Mikähän mahtoi olla numerosarja?


täältä löytyy Muiden numerovastaukset
yykaakoonee

torstai 27. tammikuuta 2011

Numerohaaste: kuusikko

Minäpä vastaan haasteeseen, näillä väreillä. Niin kuva on Sri Lankasta  kadulla näytti olevan myytävänä sari-kankaita.



Muiden kuusikot löytyy täältä

Valokuvatorstain haaste: Erilainen

Vastaan haasteeseen Sri Lankasta ottamallani kuvalla. Kuva on otettu Grand Hotel Nuwara Eliyassa, 2000 metrin korkeudella sijaitsevalla Pikku Englannissa. Hotelli oli  englantilaisen kuvernöörin asuinsija yli 100 vuotta sitten. Hotellin puistossa oli mm. taidokkaita pensasleikkauksia, joita pienellä iltakävelyllä ihastelimme viileässä ilmanalassa. Siis siellähän oli yhtä kylmää kuin normaalina kesäiltana Lapissa.

Mutta erityisen huomion sai tämä pieni yksinkertainen ja karu pyhättö. Täältä  löytyi rukouspaikat neljälle suurimmalle uskonnolle. Vasemmalla oli alttari Buddhan patsaan kanssa, seuraavana hindulaisten jumala, kolmantena Kristus patsas ja oikeassa laidassa nurkkaus muslimeille, rukousmatto ja nuoli kohti Mekkaan.  Tässä nämä  uskonnot olivat rinnakkain ja tasa-arvoisina ja sovussa. Voisipa maailmassa toteutua samalla tavalla toisten uskontojen hyväksyminen.  "Kukin tulkoon autuaaksi omalla tavallaan.", kuulin jonkun matkalaisista sanovan.




Myöhemmin kävimme Bentotan lähellä olevassa temppelissä ja sekin osoittautui olevan sekä hindujen että buddhalaisten yhteinen pagodi.  Nämä pyhimmät huoneet olivat sielläkin rinnakkain toinen hindujen jumalille ja toisessa komeili Buddha.  Opas kertoi että Sri lankassa uskonnot ovat sekoittuneet ja monet juhlivat toisenkin uskonnon juhlapäivät ja rukoilevat myös naapuri temppelissä, ihan vain varmuuden vuoksi tai muuten ...

täällä on muiden vastaukset Erilainen

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Sri Lankasta löytyi jäätä

Meni tuo kuvahaaste jää jo ohi  kun löysin Sri Lankan kuvista jouluaaton illalliseltamme kuvan Bentota Beach hotellista. Siellä oli jäätä, ja nimenomaan värillistä joka suli herkullisten tarjottavien keskellä illan mittaan pois. Oli simpukat, jääneidot ja punaisia poroja eri tarjoilupöydillä. Teinpä niistä tänne yhdistelmäkuvan, enkä ole linkittänyt tätä blogitekstiä minnekään.

Alkukirjaimet:: VA

Valokuvaushaaste - suomen kielen sana, joka alkaa alkukirjaimilla va--

Vastaan haasteeseen tällä kuvalla, joka on kuvattu Sri Lankassa Dambullan luolatemppelissä

täältä löytyy muiden kuva-vastaukset alkukirjaimet.

maanantai 24. tammikuuta 2011

Mustavalkomaanantai-haaste: Ovi

Sri Lankan kuvia on vielä paljon käymättä läpi ( vielä viikkokausia) ja sieltä löytyi äkkikatsomisella kaksi jotka voisi liittää aiheeseen : ovi.  Maassa tosin ei tarvittu ovea pakkasen pitämiseksi loitolla laisinkaan, temppeleihin ja hotelleihin, ravintoloihin. liikkeisiin astuttiin suoraan avonaisesta aukosta. 

Tämä mustavalkomaanantain haasteeseen minun oveni nimi on  kotiinlähtö.

Laitan tämän päivän blogiini myös toisen kuvan tältä reissulta, siinäkin on ovi. Kuva on Pinnawelan elefanttikylän "norsunkakka-paperi"-tehtaasta, jossa yksi näistä työntekijöistä nojaili oveen hetken, ennen kuin näytti miten tätä paperia tehdään.


täältä löytyy muiden ehdotukset mv-maanantai: OVI

lauantai 22. tammikuuta 2011

Teematiistain haaste: talvi

Viikolla lainasin kirjastosta HDR-tekniikasta kertovan kirjan, ja sen innostamana kokeilin miltä talvimaisema näyttäisi näin tehtynä. Edellisessä blogikirjoituksessani pohdiskelin enemmänkin tämän tekniikan herättämiä ajatuksia ja sieltä voi samat kuvat nähdä normaaleina kuvina .











 

Pohdintaa Hdr-tekniikasta

Olen ensimmäisiä tuotoksiani tehnyt HDR-tekniikalla. High dynamic range - laaja dynamiikka-alue. Asiaan vihkiytymätän jää vielä ihmettelemään. Nämä  ovat siis kuvia, jotka koostetaan kuvankäsittelyohjelmalla useasta eri valotuksella otetusta samasta kuvasta ja näin ollen saadaan varjoihin ja valoihinkin sävyjä, kontrasteja ja yksityiskohtia lisää.
Puhutaan superrealistisista kuvista, mutta tällä tekniikalla saa myös hyvin surrealistisia kuvia. Joihinkin kohteisiin tekniikka sopii - toisiin taas ei. Tämä tekniikka on tällä hetkellä muoti-ilmiö, käytetään paljon mainoskuvissa ja monet kuvat saavat katsojan suorastaan ällistyttämään.  Nettikeskusteluissa näyttää olevan osa tekniikan puolestapuhujia ja osa taas tyrmää ettei tämä ole oikeansorttista valokuvaamista, ollaan menty liian pitkälle.


No kuvan tarkoitus on tulla katsotuksi. Kuva vaikuttaa - liikuttaa - informoi -tunnelmoi silloin kun kuva on onnistunut, kun kuva on hyvä.

Vaikka käytössäsi oli kaikki ohjelmat ja vinkeet, niitä on osattava käyttää sen peruskuvan parantamiseksi. Tietokoneohjelmat tekevät laskelmia nollilla ja ykkösillä  niiden käskyjen pohjalta mitkä kuvan käsittelijä valitsee ja etenee. Yhdestä ja samasta kuvasta teet ohjelmalla sen miljoona eri versiota, mutta edistääkö se kuvan viestiä se onkin jo toinen juttu. Taitava kuvien käsittely on mielestäni tarkkaa käsityötä, kärsivällisyyttä ja aikaa vievää puuhaa.  Alkuperäisestä huonosta kuvasta ei kuitenkaan hyvää kuvaa saa tekemälläkään. Joten lähtökohtana pysyy yhä edelleen se kuvattu kuva. Nyt kuvaaja tosin jo kuvausvaiheessa miettii mitä hän voi tehdä kuvankäsittelyssä lisää.

Minä olen hämmennyksissä nähdessäni nämä talviset kuvani, jotka on koostettu vain kolmesta (vois olla vaikka 7) eri  valotuksesta samaan kuvaan.  Olen työskennyt Photoshop 5 ohjelmalla ja säädellyt tuotokseni mieleiseksi.  Niin en tiedä itsekään - paransiko tämä tekniikka suhteellisen tylsää näkymää, tekikö  se kuvat mielenkiintoisemmiksi . Mitä mieltä olet ? Tässä tekstipätkässä on sarjojen yksi kuva ja sitten tuossa jatkoblogitekstissäni joka on teematiistain valokuvahaasteeseen talvi vastaus ja siinä samat kuvat hdr-kuvina

perjantai 21. tammikuuta 2011

Valokuvatorstain haaste JÄÄ


Koska aloitin tämän bloggailun vasta eilen - niin sallittaneen että käytin haasteeseen jo arkistossa olevia kuviani. Aihe on siis jää. Tuo jokatalvinen ihanuus ja riesa. Siksi tänne blogiini löysin joulukuun alusta samalta päivältä omakuvan ja kuvan Ounasjoen jääkannesta.



Odotan 
odotan  että Sinä tähän jäät
Mutta jäät...
minä odotan ettette siihen jää
          - ettehän jää.

                                                                                     Helinä Hukka  21.1.2011

torstai 20. tammikuuta 2011

numerohaaste- syntymäkuukausi

Kuvan löysin Sri Lankan matkani kuvista, niistä keskeneräisistä. Tämä kuva on Dambullan pyhätön viereisestä rakennuksesta. Tässä maassa puunkaiverrus ja puunkaiverrus  näkyi monin paikooin upeina rakennuksien räystäslautojen koristuksina.
Niin  numeroarvoitus - mones on syntymäkuukausi


tämä oli ensimmäinen kerta kun osallistun tänne kuvahaasteeseen.

Mustavalkomaanantai-haaste: portti

Tämä kuva on otettu Sri Lankassa Sigiriyan linnoitukseen noustessa. Olimme kiertomatkalla ja kuvasin tällä kahden viikon matkan aikana 6500 kuvaa, joita nyt valikoin ja käsittelen vielä varmaan pari kuukautta.  Tämä matka oli niin kuvauksellinen ja antoisa.


Mustavalkomaanantai- haaste - Portti

Ensimmäinen teksti

Hei
Yritän uudelleen luoda uuden blogin valokuvaamiseen liittyen
Katsotaan miten saan tämän toimimaan ja kuinka jatko sujuu