tiistai 27. joulukuuta 2011

Mustavalkomaanantai - LAHJA ja RAUHA

Lahja

Osallistun Songan lumikirkosta ottamallani kuvalla tähän mustavalkohaasteeseen. Minua pyydettiin kuvaamaan tätä tilaisuutta haasteellisissa olosuhteissa. Oli siis todella pimeää, ainoat valonlähteet kaksi nuotiota ja näyttämölle heijastettu valo. Oli kuvattava myös ilman salamaa  kymmenien metrien päästä, mikä aiheuttaa kuvaan tietenkin kohinaa. Kuvasin jalustalta  suhteellisen pitkällä valotusajalla. Kuvat tästä tilaisuudesta ovat ainutlaatuisia mutta siitäkin huolimatta, Kuviani EI SAA KOPIOIDA . Please, don't copy my pictureS!!!

Rauha      

Täällä oli alkuperäinen haaste

lauantai 24. joulukuuta 2011

Makroviikko: JOULU

Joulupukki jo matkaan käy!  Santa Claus is coming...

Unkarilaiset ystäväni lähettivät vuosia sitten tämän piparisen joulutervehdyksen, jota olen säilyttänyt vuodesta toiseen - Tänä vuonna muuton jäljiltä huomasin, että nyt pipareista sokerikuorutteet alkavat rapisemaan ja piparit on hajoamassa vanhuuteen. Joten kuvasin piparit muistoksi jo pari päivää sitten  ja jaoin tämän kuvan makrokuvahaasteen vastauksena jouluaattona haudoillakäynnin ja joulusaunan välissä.

linkki makro ja teemakuvahaasteeseen

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Värikollaasihaaste: INTIA

Värikäs Intia

Pitkästä aikaa ennätin värikollaasihaasteeseen vastaamaan. Värit tähän Intia- haastesanaan olivat itse päätettävissä, kunhan ne liittyivät mielikuviini annetusta sanasta! Ja sain käyttää ihan mitä tahansa kuviani kollaasiin. Kuvieni ei olisi tarvinnut liittyä tuohon maahan mitenkään.

En ole käynyt Intiassa muuta kuin muutamia kertoja Ahmadabadin lentokentällä välilaskun aikana (eikä siellä saa kuvata, koska se on sotilaslentokenttä), mutta olen käynyt siinä lähellä mm. Malesiassa ja Sri Lankassa.  Nämä yllä olevat kuvat olen poiminut näiltä reissuilta. Osa kuvista toki liittyy intialaiseen kulttuuriin ja nämä värikkäät eläimetkin sieltä löytyvät.

Tällainen on minun mielikuvani Intiasta. Otaksun että koko värimaailma  tulisi minua tuolla Intiassa vastaan, jos ja kun pääsen tuota laajaa niemimaata kiertämään. 

Linkki haasteeseen

Makroviikot : KENKÄ

Juhlakenkiä juhlavalaistuksessa



Täällä linkki makroviikon haasteeseen.

torstai 15. joulukuuta 2011

Valokuvatorstai: tontut hiipivät

-35°C  16.12.2009  Sonka, Rovaniemi, Finland

Sattuipa sopivasti tämä valokuvatorstain haaste minulle...
Rovaniemellä on 25 vuoden ajan esitetty Joulun fantasiaa ja juuri tänään julkistetussa kirjassa "Artic Drama Productions" mm yllä oleva kuvani on painettu. Tämä talvinen elämysteatteri on tänäkin jouluna koettavissa tulevan viikon aikana Rovaniemellä Songan kylässä. Suosittelen lämpimästi osallistumaan tähän pimeyttä , luontoa,  hiljaisuutta, tanssia, musiikkia, ääniä, valoja ja makoisaa puuroa sisältävään elämysesitykseen.   Ai niin - kuten yleensä teatteriesityksissä - siellä ei saa kuvata. Nämä kuvat olen saanut ottaa kenraaliharjoituksista. 

Oikein tonttumaisen hyvää joulua blogini seuraajille.


tässä linkki Torstain valokuvahaasteeseen

perjantai 9. joulukuuta 2011

Alkukirjaimet: IT

syksyinen ITKU

Tänä syksynä  taivas on itkenenyt sadoin pisaroin marraskuun loppuun saakka Rovaniemen korkeudellakin


Linkki  haasteeseen

torstai 8. joulukuuta 2011

Valokuvatorstai: NESSUM DORMA innoituksen lähteenä

ja nimesi on Rakkaus....

Valokuvatorstain haasteen inspiraation lähteenä oli aaria Nessum Dorma Puccinin operasta Turandot.  En ole  ymmärtänyt mitään tästä kappaleesta, vaikka olen kuunnellut sen satoja kertoja, joten oli hyvin valaisevaa tutustua tarinaan ja  sen suomennokseen.   Tämä kappale taitaakin olla yksi minun suosikkisävelistäni.  Musiikin sävelet ja italian kieliset sanat ovat aina soineet niin kauniisti ja upeat tenoriäänet ovat  tässä kappaleessa saaneet  minun sieluni ja jopa kehoni vapisemaan. Aariassa on niin suuria tunteita että se saa kuulijankin ne tuntemaan.  Rakastan tätä aariaa. 

Tässä linkki haasteeseen ja aariaan

maanantai 5. joulukuuta 2011

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Valokuvatorstai: "Joku istui" inspiraatio Rekolan runosta

Joku istui...

Valokuvatorstaissa oli tällä kertaa haasteen inspiraationa Mirka Rekolan runo

Joku istui vieressä ja näytti minulle, mitä oli kaiverrettu hänen rannekellonsa taakse.
Hyvin pienin kirjaimin.
”Hän jota odotat tulee pian” siinä luki.
- Se on sitten ajan takana, minä sanoin.
- Siinä lukee ”pian”, hän vastasi.
- Mutta ne jotka odottavat eivät koskaan ehdi.
Sen minä sanoin ja ajattelin että kun he sanovat ”pian” puussa jo kasvaa puisia hedelmiä.
- Entä jos siinä lukisi, että hän on jo tullut, minä kysyin.
Silloin hän nousi kiireesti.
”Sinä sitten olet epäuskoinen ihminen”, hän sanoi ja lähti.

täällä linkki haasteeseen

lauantai 3. joulukuuta 2011

Alkukirjaimet: TI

  Tinakuppi

Royal Selangor- tinatehtaassa Malesian Kuala Lumpurissa, sai nähdä kuinka tinaesineitä sorvattiin. 
Kuvat vuodelta 2009


Lisäsin vielä tämän toisen kuvan. Kuvassa maailman suurin tinatuoppi joka löytyi tehtaan edustalta.

Täällä toisten alkukirjain-kuvahaasteeseen vastaukset

Värikollaasi: AFRICA



Ennätin vielä viimeisenä päivänä tehdä ja julkaista värikollaasihaasteeseen oman teokseni Africa.  Enpä olis uskonut että kaamoksen väreistä löydän kuuman auringon ja mantereen värejä. Kuvat olen kuvannut tulitapahtumasta ja kauniina pakkaspäivänä.

Täällä linkki haasteeseen

"Värit haastesanaan ovat itse päätettävissä, kunhan ne liittyvät mielikuviisi annetusta sanasta! Voit käyttää ihan mitä tahansa kuviasi kollaasiin. Kuviesi ei siis tarvitse liittyä tuohon maahan mitenkään. Vain värimielikuvillasi on siis merkitystä!" näin siis haasteessa ohjeistettiin.

torstai 1. joulukuuta 2011

Mustavalkomaanantai - LASI


Tämän viikkoisessa mustavalkomaanantaissa pyydettiin kuvaamaan mahdollisimman erilaisia esineitä, joiden materiaalina olisi lasi.  Tämä tuliainen Prahasta on kokonaisuudessaan lasia, joka saa aikaan kauniin valoleikin huoneeseen aurinkoisina päivinä.


Täältä löydät linkin mustavalkomaanantaihaasteeseen


maanantai 21. marraskuuta 2011

Mustavalkomaanantai - Ihminen ( Zen Cafen -musiikki)

"Sinä olet ihminen muistatko?
Sinä olet aava ja rannikko
Sinä olet tuulia latvoissa
natiseva silta ja nauloja
Sinä olet ihminen muistatko?"

Tämän viikkoinen mustavalkohaasteen isnpiraation lähteenä oli Zen Cafen kappale "Ihminen". Minun vastaukseni löytyi Kreetan kuvista. Muiden vastaukset löytyvät täältä.


sunnuntai 20. marraskuuta 2011

20.11.2011

Maagisen kaunis päivämäärä on ehtinyt jo viimeiselle tunnille.  Tämä päivä oli minulle merkityksellinen, sillä olin ensimmäistä kertaa  uudessa osoitteessani sunnuntaina koko päivän ja näin ollen pääsin päivälenkille kameran kanssa uusia polkuja tutkimaan.  Rovaniemen kaupunki-alue oli saanut edellispäivänä ensilumensa ja ensipakkaset.  Pakkasauringon sävy oli tänään silmiä hivelevän kultainen.  Tämä kultavalo ei yltänyt valaisemaan männikön varjoja eikä  yöllä jäätyneitä puron notkelmia, siellä lymysi talven hämäryys.  Vielä pimenee kuukausi ja pian voidaan sanoa

Kaksi pimeää
kättä toisille antaa
- keskellä päivää.

                                                                                        Helinä Hukka, Siprakkeita -kirjasta

Tuota tienoot hämäryyteen kietovaa kaamosta odottaessa  katsellaan hetki pakkaspäivän kuvasatoani.


Mäntyvaaran ravirata

Korkalovaaran vesitorni






kultainen auto raviradalla





Linkitin tämän haasteblogiin, merkityksellinen päivä

maanantai 14. marraskuuta 2011

Mustavalkomaanantai - viesti


Lofooteilla voi löytää paratiisin vitivalkoisen merenrantahietikon. Sen ranta on yhtä hienoa ja valkoista hiekkaa kuin Andamanien meren rannalla. Tämän rannan meri on vain jääkylmää ja täällä puhaltelevat  hyiset  jäämeren tuulet. Pysähdyimme tälle upealle rannalle moottoripyöräreissullamme kävelemään ja kuvaamaan.  Joku oli jo piirtänyt ja koristellut tämän viestin hiekkaan. Elimme tuota Norjan murheen päivää ja olin itsekin niin surullinen, että rintaa pakotti. Edellisenä päivänä Oslossa ja Utöylla oli tapahtunut nuo hirveät joukkosurmat... kaikesta huolimatta...  Jeg elsker deg, Norge.


täällä muiden mustavalkoiset viestit

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Ensilumi marraskuussa







Tänä vuonna ensilunta ja pakkasia on Rovaniemellä odotettu jo kauan. Sää on ollut enimmäkseen plussan puolella koko syksyn ja tänään 13.11.-11 maahan tuli sen verran lunta että sain tämän kuvakavalkadin kuvattua.  

maanantai 7. marraskuuta 2011

Mustavalkomaanantai - pelottava, kammottava. hirvittävä, kauhea

Tulinen lohikäärme

Rovaniemellä oli lauantaina 5.11. Jokivalkeat- tulitaidetapahtuma.  Kyseinen tapahtuma järjestettiin nyt 10. kerran ja olin tälläkin kertaa ihailemassa näitä palavia taideteoksia.  Tässä on linkki tapahtuman sivuille. JOKIVALKEAT

ja täällä on linkki Mustavalkomaanantain haasteeseen ja muiden kammotuskuviin

lauantai 5. marraskuuta 2011

Alkukirjaimet: LAS

LASku ja LASkettelija


Niin vuonna 2008 saatiin pidettyä Levin maailmancup-kisat ja satuin silloin itsekin olemaan katsomassa ja harjoittelin kuvaamista. Tähän valittu kuvani kuvatkoon sitä tunnetta miltä tuntuu kun ei ole lunta niin ei ole, eikä kisoja saatu pidettyä tänä vuonna.

muiden vastaukset alkukirjain LAS- haasteeseen

Mustavalkomaanantai: kohtaaminen

Kohtaaminen Kuubassa

Ennätinpä vielä lisätä tämän hauskan kohtaamistapauksen Kuuban kiertomatkalta vuodelta 2007. Tämä kuva sijoittui suuressa Matkakuva-kilpailussa 2008 sijoille 11-20.  Olimme tutustumassa yhdistettyyn luonto- ja eläinpuistoon, kun tämä karju  nousi aivan yllättäin aidalle.  Ennätin pikkupokkarilla  ottaa tämän yhden ainoan kuvan sillä oikealla hetkellä.

täällä lisää mustavalkoisia kohtaamisia

Värikollaasihaaste: 5 väriä


Kesän reissumuistoja ...

täälläpä muita kollaasivastauksia

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Alkukirjaimet:JO

JOnossa
Viime kesänä mopon kyydissä ollessa helleajelulla Punkaharjulla tuli heppaJOno vastaan...
En ennätä juuri nyt kuvaamaan ... kaivelen vanhoja julkaisemattomia kuvia, joita jostain syystä piisaa.

täältä löydät muiden ratkaisut JO- haasteeseen

maanantai 10. lokakuuta 2011

Mustavalkomaanantai - ilo

Iloinen motoristi Jänkhällä  
 Ilo on ystävä. Ilo on moottoripyöräily, Ilo on yhdessäolo. Ilo on yhteiset reissut...

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

Värikollaasihaaste: 5 väriä - terveiset Lofooteilta ja lempivärit

Tällä viikolla värikollaasihaasteessa oli kaksi tehtävää - toinen koostui näistä annetuista väreistä
Ja minun vastaukseeni pääsi nämä hellyttävät käsin tehdyt nukkehahmot jotka tapasimme Lofooteilla pysähtyessämme keskellä vesisadetta  Kåringe Center- nimiseseen lomakeskukseen.



Vaikka on jo keskiyö minun oli myös ihan pakko tehdä tämä juhla-extrahaasteeseen vastaukseni. Kollaasi omista lempiväreistäni.

Hopea ja timantit ovat fuksian, viininpunaisen, lilan, luumun ja kanervan punaisen rinnalla ja rauhoittamassa punaisen kirjoa murrettu vihreä ja tällaista tuli...



täältäpä löytyi kollaasihaasteen alkuperä